Elimäenkatu 20 A (katutaso), 00510 Helsinki ma-pe 9-16

Digitaalisten pankki- ja maksamispalveluiden käyttö on arkipäivää melkein kaikille suomalaisille, esimerkiksi yli 50 % suomalaisista käyttää verkkopankkia mobiililaitteilla. Viimeisen kahden vuoden aikana markkinoille on tullut lukuisia uusia mobiilimaksusovelluksia, jotka ovatkin yleistyneet nopeasti kuluttajien käytössä. Esimerkiksi Danske Bankin MobilePay -sovelluksella vuonna 2017 tehtyjen rahasiirtojen määrä kasvoi 130 %, ja MobilePay-maksut mahdollistuvat syksyllä 2018 myös S-ryhmän ruokakaupoissa. Tämä vauhdittaa edelleen kuluttajien tottumista mobiilimaksutapoihin – ja siten mobiilimaksuja halutaankin kasvavissa määrin myös yrityspalveluille.

Ravintoloissa pohditaan nyt ankarasti, mitä maksutapoja kannattaa ottaa vastaan. Tässä pohdinnassa on syytä pitää mielessä se, että maksamisen murroksen mukana myös lounasmaksaminen on tehnyt siirtymistä mobiilipalveluihin jo usean vuoden ajan. Esimerkkinä tästä on mobiilipalvelu Eazybreak, joka on menestynyt digitaalisilla ratkaisuillaan lounasedulle.

Eazybreakin toiminta on alusta asti perustunut helppokäyttöiseen mobiilipalveluun, joka tuo hyötyjä yrityksille, edunsaajille sekä ravintoloille. Innovaatiomme lounasmaksamisessa on juuri siksi menestynyt vuosien saatossa. Vielä neljä vuotta sitten olimme ainoa mobiilipalvelu lounasmaksamiselle, mutta sittemmin kaikki kilpailijamme ovat yksi kerrallaan tuoneet omia mobiilimaksusovelluksiaan markkinoille. Lounasmaksaminen menee selvästi mobiiliin.

– Antti Känsälä, toimitusjohtaja Eazybreak oy

Eazybreak aloitti liiketoiminnan 2010, ja kasvua yritykselle on tullut joka vuosi yli 50 prosenttia. Tällä hetkellä Eazybreak-maksuja tehdään 50 miljoonan euron arvosta vuodessa – toisin sanoen yli 5 miljoonaa maksutapahtumaa vuonna 2018. Eazybreakin menestyksen avain on ollut työnantajilta, työntekijöiltä ja ravintoloilta turhaa työtä poistava ja helppokäyttöinen mobiilipalvelu: työntekijä ei tarvitse maksamiseen kuin matkapuhelimensa, työnantajan hallinnointityö helpottuu ja maksujen vastaanottaminen on ravintolalle nopeaa. Ravintolan on myös mahdollista ulkoistaa yritysten kanssa sovitun sopimuslounaan laskutus Eazybreakille.

Maksujen vastaanotto on nyt Casio-kassajärjestelmää käyttävälle ravintolalle vielä tavallistakin helpompaa Eazybreakin ja Casion aloittaman yhteistyön ansiosta. Eazybreak ja Casio ovat yhdessä rakentaneet järjestelmiensä välille liittymän, jolla lounasmaksujen vastaanottaminen on helppoa, nopeaa ja turvallista. Kassalaitteisiin on mahdollista lisätä maksutavaksi Eazybreak, jota käyttämällä maksujen vahvistaminen onnistuu suoraan kassalaitteesta. Maksut myös kirjautuvat Casion myyntiraporteille Eazybreak-maksutavan alle.

Me haluamme palvella asiakkaitamme mahdollisimman modernisti ja monipuolisesti. Olemme myös tunnistaneet maksutapojen alati kiihtyvän muutoksen mobiilimaksamista kohti, minkä vuoksi aloitamme yhteistyön Eazybreakin kanssa. Yhteistyömme tuo selvää lisäarvoa ja varmuutta lounasmaksujen kirjaamiseen Casion kassajärjestelmiä käyttäville ravintoloille.

– Markus Vuorinen, Casio kassajärjestelmät: Johtaja, myynti ja markkinointi, Jari Ahola Oy

Eazybreak-maksutapapainikkeen käyttöönotto on mahdollista Casio ravintolajärjestelmän V-R200 sekä V-R7100 -mallisissa laitteissa. Tämän toiminnon käyttöön ottaminen on mahdollista ravintolan rekisteröidyttyä Eazybreak-kauppiaaksi Eazybreakin verkkosivuilla (www.eazybreak.fi).

Lisätietoja
Marianne Hassi, Senior Sales Manager Eazybreak Oy: Marianne.hassi@eazybreak.com, +358 50 331 3426Markus Vuorinen, Casio kassajärjestelmät: Johtaja, myynti ja markkinointi Jari Ahola Oy: markus@jarihola.fi, +358 20 735 0673